Mats 'Mata' Lundberg on pöytäjääkiekon ensimmäinen Suomen mestari. Hän voitti SM-kultaa Helsingissä pelatussa
turnauksessa keväällä –90. Ranking-sarjan alettua syksyllä –92 Mata kiersi kilpailuja melko aktiivisesti kolmen
kauden ajan ja sen jälkeenkin satunnaisesti. Parhaimmillaan hän ylsi kahdesti play offiin, viimeksi Mäkelänrinteellä
syksyllä -94. Muuten sijoitukset vaihtelivat paljonkin. Mata on nimittäin tyypillinen mielialapelaaja, joka saatuaan
vireen päälle on armoton taistelija, mutta saattaa myös luovuttaa silloin kun peli ei kulje. Matan paras ase hänen
voittaessaan Suomen mestaruuden olivat millimetrin tarkat luistinlaukaukset oikealla puolustajalla paikallaan
olevasta kiekosta. Kun nämä Ruotsin mallin mukaan kiellettiin muodostui Matan tavaramerkiksi oikealta
laitahyökkääjältä sentterille annetut erilaiset potkusyötöt, joilla puolustaja harhautettiin nakkikioskille.
Sentterillä oli tämän jälkeen helppo tehtävä iskeä kiekko puolityhjään maaliin, sillä tuohon aikaan lähes kaikki
pelasivat flipperi-puolustusta. Vähitellen Matan kuviot alkoivat kuitenkin tulla vastustajille tutuiksi eikä hän
jaksanut enää panostaa lajiin niin, että olisi kehitellyt uusia variaatioita. Näin maalinteko ei enää sujunut
samaan tahtiin, vaikka puolustus Matalla yleensä olikin täyttä rautaa. Suomea Mata edusti yhdessä MM-kisassa,
Tukholmassa –89, jolloin hän oli paras suomalaispelaaja (15.) ja kaksissa EM-kisoissa.
Lue haastattelu!
Henrik Rosenberg
Henrik 'Henkka' Rosenberg on Suomessa lähes vastaava pöytäjääkiekkolegenda kuin Göran Agdur Ruotsissa. Pitkälti
hänen ansiotaan on se, että Suomessa tänä päivänä on vakiintunut lajiliitto ja organisoitua kilpailutoimintaa.
Perustettiinhan nykyisin Suomen Pöytäjääkiekkoliiton nimellä toimiva yhdistys juuri Henkan aloitteesta tammikuussa
–92. Pelaajana Henkka oli parhaimmillaan äärimmäisen taitava. Hänen pelinsä perustui tarkkaan, nopeaan ja
mielikuvitukselliseen syöttöpeliin. Tavaramerkkinä oli nimenomaan yleisöystävällinen ja hyökkäävä peli ajoittain
puolustuksen kustannuksella. Henkasta oltiin pitkään sitä mieltä, ettei hän ole voittajatyyppi, mutta joukkuekisoissa
tulleiden arvokisamitaliensa lisäksi hän saavutti pitkän yrittämisen jälkeen myös kaksi henkilökohtaista
rankingturnausvoittoa. Henkka toimi pitkään liiton kansainvälisenä yhdyshenkilönä ja oli vaikuttamassa päätöksiin
MM-kisojen yhteydessä järjestetyissä kansainvälisissä kokouksissa. Vielä kaudella 1996-97 eli ennen Suomen omia
MM-kisoja, joissa Henkka toimi järjestäjänä, hän oli suhteellisen aktiivisesti mukana, mutta sen jälkeen hän on
osallistunut kilpailuihin vain satunnaisesti. Pelaajana hänen kansainvälinen uransa huipentui seurajoukkueiden
maailmanmestaruuteen –96.
Lue haastattelu!
Jukka Seppänen
Jukka Seppänen edusti Suomea EM- ja MM-kisoissa sekä maaotteluissa vuosina 1992-95. Hänen kansainvälisen uransa paras
sijoitus oli 10. sija Pariisin MM-kisoissa -93. Jukka oli aina SM-kisoissa parhaimmillaan, mistä osoituksena kolme
henkilökohtaista Suomen mestaruutta ja sama määrä joukkuemestaruuksia. Näiden lisäksi hän saavutti useita
mitalisijoja MM-joukkuekisoissa ja kotimaan rankingturnauksissa. Parasta Jukan pelissä olivat rentous, tarkkuus ja
pehmeä kiekonkäsittely. Suurin osa maaleista syntyi tappavalla oikean laitahyökkääjän ja keskusmiehen yhdistelmällä
takanurkkaan tai omaperäisillä sentterikikoilla. Ansiokkaan pelaajauransa lisäksi Jukka toimi ennen 90-luvun
puoliväliä jonkin aikaa myös liiton puheenjohtajana.
Suomen pöytäjääkiekkoliitto ry:n hallitus kutsui 10.11.2007 Seppo
Kososen viidentenä pelaajana lajin kuuluisuuksien galleriaan, hall of
fameen. Tuona päivänä hän pelasi 100:nnen perättäisen kansallisen
rankingturnauksensa.
Sepon meriittejä on aika lailla listattavaksi. Niistä tärkeimpänä Seppo
on osoittanut teoillaan rakastavansa tätä lajia. Hänen tarinansa
lämmittävät pitkillä junamatkoilla kisoihin ja aina löytyy
urheilutrivia jota kysyä. Sepon aikanaan vuoden parhaaksi valittu
oikea laita pelottaa tulokkaita tänäkin päivänä, joskin ehkä hieman
vähemmän kuin aiemmin. Jokatapauksessa Seppo on se rakastettu isähahmo
monelle pelaajalle. Mies joka on aina kisoissa, aina iloisena ja
valmiina kuuntelemaan tai kertomaan tarinoita. Kesällä 2007 Nuttusen
maailmanmestaruuspuheessa kiitettiin turnausjärjestäjiä ynnä muuta,
mutta ehdottoman tärkeää nuorelle mestarille oli onnitella Kososta.
Lajin grand old man sai nähdä 50-vuotispäivänään suomalaisen voittavan
maailmanmestaruuden ensimmäisen kerran.
Seppo pelaa itsekin yhä MM-tasolla. Moskovan kisat olivat Sepolle jo
kuudennet. Kahdet veteraanitasolla. Kiiltävin mitali on 1995 MM-kisojen
joukkuehopea. Henkilökohtaisia mitaleja ei ole tullut, mutta
kansallisissa ympyröissä kylläkin.
Tavastian SM-kisoista 1990 uransa aloittanut Kosonen on yltänyt
kahdesti SM-hopealle (1992 ja 1993). Rankingturnausvoittoja Sepolla on
neljä: Turussa ja Helsingissä 1994 sekä Tampereella ja Espoossa 1995.
Osin näiden voittojen ansiosta Kosonen kruunattiin kauden 1994-95
rankingvoittajaksi. Kaiken kaikkiaan Seppo on ollut kahdeksan parhaan
joukossa 33 kertaa, eli joka kolmannessa kisassaan. Liiton
maratonrankingissa Kosonen on parhaillaan toisena.
Seppo on ollut lajin parissa jo niin pitkään, että hän on ehtinyt
pelata yhdeksät veteraanien SM-kisat. Niistä tuloksena viisi kultaa,
kaksi hopeaa ja pronssi.
Erikoisuutena Seppo on edustanut Suomea myös olympialaisissa. Vuonna
1994 pelattiin Lillehammerissa paralympialaisten aikaan pöytäjääkiekon
olympialaiset. Siellä Seppo oli peräti viides. Lisäksi Seppo on valittu
aikanaan City-lehdessä kaupungin parhaaksi pöytäjääkiekkoilijaksi.
Kosonen on voittanut Teemu Selänteen, Teppo Nummisen ja tehnyt Bob
Essensan selän taakse niin paljon maaleja, että mies lopetti pelaamisen
- pöytälätkän siis.
Joukkuepelaamisesta nauttiva Kosonen on voittanut (ainakin) kuudesti
joukkueiden Suomen mestaruuden. Vuonna 1996 Seppo kertoi
Pöytäjääkiekko-lehdessä uransa parhaaksi muistoksi ensimmäisen
joukkue-SM-kultansa, jonka hän voitti Lokomotiv Pasilan riveissä
kaudella 1991-92. "Kukaan ei odottanut silloin meiltä yhtään mitään,
mutta me vaan voitettiin." Saman muiston hän kruunasi ykköseksi myös
tullessaan palkituksi Hall of Fameen. Mahtoi joukkuekulta olla
todellinen voitto...
Mats 'Mata' Lundberg on pöytäjääkiekon ensimmäinen Suomen mestari. Hän voitti SM-kultaa Helsingissä pelatussa
turnauksessa keväällä –90. Ranking-sarjan alettua syksyllä –92 Mata kiersi kilpailuja melko aktiivisesti kolmen
kauden ajan ja sen jälkeenkin satunnaisesti. Parhaimmillaan hän ylsi kahdesti play offiin, viimeksi Mäkelänrinteellä
syksyllä -94. Muuten sijoitukset vaihtelivat paljonkin. Mata on nimittäin tyypillinen mielialapelaaja, joka saatuaan
vireen päälle on armoton taistelija, mutta saattaa myös luovuttaa silloin kun peli ei kulje. Matan paras ase hänen
voittaessaan Suomen mestaruuden olivat millimetrin tarkat luistinlaukaukset oikealla puolustajalla paikallaan
olevasta kiekosta. Kun nämä Ruotsin mallin mukaan kiellettiin muodostui Matan tavaramerkiksi oikealta
laitahyökkääjältä sentterille annetut erilaiset potkusyötöt, joilla puolustaja harhautettiin nakkikioskille.
Sentterillä oli tämän jälkeen helppo tehtävä iskeä kiekko puolityhjään maaliin, sillä tuohon aikaan lähes kaikki
pelasivat flipperi-puolustusta. Vähitellen Matan kuviot alkoivat kuitenkin tulla vastustajille tutuiksi eikä hän
jaksanut enää panostaa lajiin niin, että olisi kehitellyt uusia variaatioita. Näin maalinteko ei enää sujunut
samaan tahtiin, vaikka puolustus Matalla yleensä olikin täyttä rautaa. Suomea Mata edusti yhdessä MM-kisassa,
Tukholmassa –89, jolloin hän oli paras suomalaispelaaja (15.) ja kaksissa EM-kisoissa.
Henrik 'Henkka' Rosenberg on Suomessa lähes vastaava pöytäjääkiekkolegenda kuin Göran Agdur Ruotsissa. Pitkälti
hänen ansiotaan on se, että Suomessa tänä päivänä on vakiintunut lajiliitto ja organisoitua kilpailutoimintaa.
Perustettiinhan nykyisin Suomen Pöytäjääkiekkoliiton nimellä toimiva yhdistys juuri Henkan aloitteesta tammikuussa
–92. Pelaajana Henkka oli parhaimmillaan äärimmäisen taitava. Hänen pelinsä perustui tarkkaan, nopeaan ja
mielikuvitukselliseen syöttöpeliin. Tavaramerkkinä oli nimenomaan yleisöystävällinen ja hyökkäävä peli ajoittain
puolustuksen kustannuksella. Henkasta oltiin pitkään sitä mieltä, ettei hän ole voittajatyyppi, mutta joukkuekisoissa
tulleiden arvokisamitaliensa lisäksi hän saavutti pitkän yrittämisen jälkeen myös kaksi henkilökohtaista
rankingturnausvoittoa. Henkka toimi pitkään liiton kansainvälisenä yhdyshenkilönä ja oli vaikuttamassa päätöksiin
MM-kisojen yhteydessä järjestetyissä kansainvälisissä kokouksissa. Vielä kaudella 1996-97 eli ennen Suomen omia
MM-kisoja, joissa Henkka toimi järjestäjänä, hän oli suhteellisen aktiivisesti mukana, mutta sen jälkeen hän on
osallistunut kilpailuihin vain satunnaisesti. Pelaajana hänen kansainvälinen uransa huipentui seurajoukkueiden
maailmanmestaruuteen –96.
Jukka Seppänen edusti Suomea EM- ja MM-kisoissa sekä maaotteluissa vuosina 1992-95. Hänen kansainvälisen uransa paras
sijoitus oli 10. sija Pariisin MM-kisoissa -93. Jukka oli aina SM-kisoissa parhaimmillaan, mistä osoituksena kolme
henkilökohtaista Suomen mestaruutta ja sama määrä joukkuemestaruuksia. Näiden lisäksi hän saavutti useita
mitalisijoja MM-joukkuekisoissa ja kotimaan rankingturnauksissa. Parasta Jukan pelissä olivat rentous, tarkkuus ja
pehmeä kiekonkäsittely. Suurin osa maaleista syntyi tappavalla oikean laitahyökkääjän ja keskusmiehen yhdistelmällä
takanurkkaan tai omaperäisillä sentterikikoilla. Ansiokkaan pelaajauransa lisäksi Jukka toimi ennen 90-luvun
puoliväliä jonkin aikaa myös liiton puheenjohtajana.
Jean-Erik 'Nicke' Packalén voitti pöytäjääkiekon Suomen mestaruuden Turussa tammikuussa -92.
Voitto oli pienoinen yllätys sillä voittajasuosikkeja olivat tuolloin hänen kauemmin lajia harrastaneet
seuratoverinsa Turun Torpedoksesta: Totte Hiekkanen, Henkka Rosenberg ja hallitseva Suomen mestari Mata Lundberg.
Yksikään heistä ei kuitenkaan yltänyt finaaliin, vaan loppuottelussa kaatui edelleen ahkerasti kisoja kiertävä
Seppo Kosonen. Vaikka Nicke vielä tuolloin oli peliuransa alkuvaiheessa, hän oli jo kehittänyt omintakeisen
rauhallisuuteen ja tarkkuuteen perustuvan pelityylinsä. Nicke on eräs suomalaisen pöytäjääkiekon parhaista
puolustuspelaajista kautta aikojen. Siinä vaiheessa, kun useimmat vielä tuskailivat sen kanssa pelatako boksia
vai flipperiä, Nicke pystyi yhdistämään molempien puolustus-muotojen parhaat puolet: silloin harvoin, kun
puolustajien ohi pääsi, maalivahti oli lähes aina oikein sijoittunut. Hyökkäyspäässä Nicken kuviot eivät ehkä
olleet kovin monipuolisia, mutta hänen muutamat variaationsa olivat molemmilta laidoilta tappavan tarkkoja.
Vastustajat arvostivat Nickeä hänen pelitaitojensa lisäksi myös toisia kunnioittavasta peliasenteesta ja hän
olikin koko uransa ajan äänestysten kärkipäässä, kun kauden herrasmiespelaajaa valittiin. Henkilökohtaisen
Suomen mestaruutensa lisäksi Nicke voitti kotimaassa yhden ranking-turnauksen ja uransa loppuvaiheessa joukkue-SM:n
Sisu Teamin riveissä. Hän edusti myös Suomea neljissä MM-kisoissa 90-luvulla ollen yleensä joukkueen parhaimmistoa.
Kansainvälisen uran huippu oli MM-joukkuehopea Tukholmassa -95. Nicke lopetti pöytälätkän pelaamisen kilpailuissa
loppuvuodesta -98 tyylilleen uskollisena vähäeleisesti, kun muut kiireet ja harrastukset alkoivat viedä yhä enemmän
hänen aikaansa.
Suomen pöytäjääkiekkoliitto ry:n hallitus kutsui 10.11.2007 Seppo
Kososen viidentenä pelaajana lajin kuuluisuuksien galleriaan, hall of
fameen. Tuona päivänä hän pelasi 100:nnen perättäisen kansallisen
rankingturnauksensa.