Henrik Rosenbergin haastattelu
Minkä ikäinen olet?
34 v.
Missä asut ja mistä olet kotoisin?
Olen kotoisin Loviisasta ja asun tällä hetkellä Porvoossa.
Mikä on ammattisi?
Olen äidinkielen ja kirjallisuuden sekä median ja viestinnän vanhempi lehtori eli opettaja, Gymnasiet Lärkanissa Helsingissä. Sen lisäksi toimin freelancertoimittajana, kirjoitan lähinnä elokuvasta, teatterista ja kirjallisuudesta.
Koska/miten aloit pelata pöytäjääkiekkoa?
Saatiin kahden veljen kanssa Ice cats-peli joskus 1973-74 vaiheilla. Oli kestävää laatua, vähän eri luokkaa kuin nykyiset Stigan laudat. Sillä pelillä pelattiin varmaan neljä-viisi vuotta enemmän tai vähemmän säännöllisesti. ”Toinen tuleminen” tapahtui Turussa maaliskuussa -88, kun eräs opiskelukaveri kertoi kummalisesta kaveripiiristä, jossa pelattiin pöytäjääkiekkoa. Eränä iltana minut kutsuttiin mukaan, olin 11 pelaajan joukossa 3. tai 4. Peli oli vanha käytetty Stiga play off (versio 1.0), ja se oli löytynyt opiskelija-asuntolan, Kårenin, ullakolta. Pelin vasemmat laidat olivat lähes käyttökelvottomia, ja suurin osa maaleista tehtiin bulldozerilla tai pakkilaukauksilla. Kiekkona toimi lähes pyöreä puupala, mutta eihän se peliä häirinnyt. Syöttöpelin perusperiaatteena oli saada kiekko oikealle pakille minkä jälkeen seurasi bulldozer tai pakkilaukaus.
Sitten kesällä -88 tapasin Göran Agdurin Hultsfredin rockfestareilla, missä ehkä ensimmäisen suomalaisena ostin uunituoreen Bordshockeybibelnin, ja sain tietää että meidänlaisia hulluja on muuallakin. En antanut periksi ennen kun olin oppinut kaikki raamatun kuviot kunnolla, vaikka suuri osa niistä ei koskaan ollut käyttökelpoinen oikeissa otteluissa.
Parhaat saavutuksesi pöytäjääkiekossa?
Joukkue-pronssi ensimmäisissä MM-kisoissa Tukholmassa -89. Ajattele nyt, viisi nuorukaista (joista kolmelle kyseessä ensimmäiset viralliset kisat, vieläpä MM-kisat) ja heti mitalikantaan kiinni. Taakse jäivät Kanadan, Japanin, Ranskan ja Viron joukkueet.
Ensimmäisissä SM-kisoissa keväällä -90 olin pronssilla. Meidän porukka Turusta oli jokseenkin ylivoimainen näissä kisoissa, cup-systeemillä pelatussa kisassa ei hävitty yhtään ottelua "ulkopuolisille", mutta erittäin omituisten otteluarvonnan jälkeen ei saatu kuin kultaa ja pronssia.
EM-kisoissa -90 oltiin melkein samalla joukkueella kuin vuosi aikaisemmin hopealla.
EM-kisoissa 92 Brnossa olin henkilökohtaisessa kisassa 10. , eli paras ei-ruotsalainen.
Eikä tietysti sovi unohtaa Seurajoukkueiden MM-kultaa Plzenissa vuonna -96, vaiheessa jolloin urani oli jo enemmän tai vähemmän päättynyt. Niissä kisoissa oli vähän samanlaista hurmosmeininkiä kuin Tukholmassa seitsemän vuotta aikaisemmin.
Paras pöytälätkämuistosi?
Varmasti ensimmäiset MM-kisat Tukholmassa -89.
Ikävimmät pöytälätkämuistosi?
Ei minulla sellaisia oikeastaan ole.
Millainen on hyvä pöytäjääkiekkoilija?
Kekseliäs ja ei liian tiukkapipoinen.
Suosikkijoukkueesi a)SM-liigassa, b)maailmassa
Suosikkipelaajasi a) SM-liigassa b)maailmassa
Suosikkikentällisesi?
Ei ole sellaisia enää. Jääkiekko on 90-luvulla muuttunut urheilusta kaupalliseksi spektaakkeliksi, samalla minun kiinnostukseni lajiin on tyystin hävinnyt.
Paras voittosi pöytälätkässä?
Toinen ottelu EM-kisoissa 92, vastassa oli hallitseva Euroopanmestari Jörgen Sundqvist, voitin 3-2. Ei voitto sinänsä ollut niin mieleenpainuva, vaan muistan millä tavalla voittomaali syntyi, klassisella Gretzkyllä, ja muistan reaktion minkä se aiheutti sekä Ruotsin managerille, Birger Hedströmille, joka sattui seuraamaan sitä ottelua, että Sundqvistille: molemmat olivat hämmästyneitä, Sundqvist näytti jopa loukkaantuneelta, täällä joku metsäsuomalainen tulee ja pistää ruotsalaisen taitopelaajaan nielemään omaa lääkettään. Sen jälkeen hänen pelinsä siinä ottelussa meni kipsiin, ja olin, kahden ottelun jälkeen, täysin vakuuttunut että minusta tulee uusi Euroopanmestari...no joo, ehkä ei sentään, mutta noita viittä minuuttia en vaihtaisi minun elämästäni.
Ikävin tappiosi pöytälätkässä?
Olen unohtanut ne kaikki, heh-heh. Ehkä häviö Nicke Packalénille SM-92 välierissä. Tai Joukkue-SM:n loppuottelutappiot Torpedoksen väreissä -92 sekä Ottawien väreissä -95 ja -97. Hävitessä on se hyvä puoli että melkein heti sen jälkeen voi palata pöytälätkän imaginäärisestä maailmasta takaisin tähän todelliseen maailmaan, saada vähän etäisyyttä tähän hommaan ja huomata että kyseessä on leikki, erittäin viaton sellainen.
Suosikkivastustajasi?
Ilkka Lehtinen ja Sami Meriläinen. Yleensä ottelut päättyvät 6-8, 7-5 tai 9-8: nopeaa peliä, paljon maaleja ja puolustajat ajattelevat jo golflomia.
Ulkomaalaisista ehkä Laurent Baraou. Sitä vastaan on aina oltava 100 % keskittynyt, ollaan muka pahimpia vihollisia, kunnes loppusummerin jälkeen, voitti kumpi tahansa, taas ollaan hyviä kavereita.
Pahin vastustajasi?
Ei ole ollut yhtään sellaista, josta en olisi koskaan pitänyt. Kaikki tosikot tietysti, mutta kuka nyt niitä viitsisi luetella. Ja sitten kaikki madot ja pelintappajat (Markus Laakso- ja Ari Kuikka-tyypit). Silloin usein miettii että minkä takia tuli valituksi tällainen harrastus itselleen, pitsinnypläys tai junabongaus olisi ollut paljon jännittävämpää.
Kerro hieman muistojasi ensimmäisistä pöytälätkän SM-, MM- & EM-kisoista
MM-kisoista -89 saatiin tietää kun ahvenanmaalaiset Igge Holmberg ja Göran Jansson olivat joulukuussa -88 käyneet pelaamassa Ahvenanmaan mestaruuskisoissa, jotka samalla toimivat Ahvenanmaan MM-karsintana. Göran Agdur oli paikan päällä pelaamassa näytöspelejä, samalla hän mainosti MM-kisoja, joiden pääjärjestäjänä hän toimi. Igge ja Göran eivät päässeet mukaan Ahvenanmaan joukkueeseen, Göran taisi olla karsintojen kuudes, eli ensimmäinen rannalle jäänyt.
Siinä vaiheessa emme tienneet mitään mistään Suomen joukkueesta. Helmi-maaliskuussa olimme taas yhteydessä Agduriin, olimme löytäneet Wiklundin tavaratalosta Turusta hänen Bordshockeybibelnissa kuvailemansa kiekkokokoelman puuttuvan kiekon ja lähettäneet sen hänelle. Vastauskirjeessä saimme kuulla että Hufvudstadsbladetin toimittaja Staffan Bruun oli luvannut hoitaa Suomen karsinnan MM-kisoihin, mutta oli sittemmin luopunut tehtävästä. Siinä vaiheessa oli jo kiire, kisat piti pelata ennen vappua Globe Hotelissa Globenin kupeessa, ja Agdurilta saimme valtuudet nimetä Suomen joukkueen kisoihin. Ja kun meilläkään ei ollut minkäänlaista kokemusta kisojen järjestämisestä niin päätettiin että viisi parasta meidän jengistä matkaa Ruotsiin. Loppujen lopuksi ei ollutkaan kuin viisi kiinnostunutta. Olisimme ehkä saaneet vähän paremman joukkueen kasaan, mutta alkuaikojen n. 15:stä pelaajasta useimmat luopuivat kisojen lähestyessä. Igge, Göran ja minä olimme ainoina pelaajina nähneet miten huipputasolla pelataan, olimmehan nähneet Agdurin näytösotteluissa, ja meidän kertomuksien perusteella jotkut tulivat toisiin ajatuksiin.
Meillä oli siis noin kaksi kuukautta aikaa valmistautua ensimmäisiin MM-kisoihin, jotka samalla olisivat meidän ensimmäinen virallinen turnauksemme lajissa, jota olimme harrastaneet noin vuoden verran... Kuulostaa yhtä hullulta kuin se olikin. Ja kaiken lisäksi asetimme tavoitteeksi vähintään mitalin joukkuekisassa.
Ennen kisoja noudatimme tiukkaa kuria: ei alkoholia eikä seksiä kahteen viikkoon ennen kisoja ja pidimme tiukat harjoitusleirit. Saimme jopa Ruotsista Stigalta kuusi uutta peliä, jotta voisimme harjoitella kunnolla.
Kisaesitteessä Suomen joukkueesta sanottiin että se pelaa kovaa, sillä ”onhan se tottunut pelaamaan hontelolla suomalaisella Pola-pelillä”. Sehän ei pitänyt paikkansa olleenkaan. Minä olin ainoa joukkueesta joka edes omisti Pola-pelin, muut inhosivat sitä peliä, eniten ehkä sen takia että se oli laadultaan epäluotettava. Myös meidän kapteenin, Iggen, taustasta oli maininta, hänhän oli ”akateeminen skinhead”.
Saimme Silja Line:lta paidat, joista tehtiin maajoukkuepaidat. Matkoja emme kuitenkaan saaneet, vaan ne täytyi hommata Viking Linelta. Laivamatkalla pelattiin viimeiset harjoitusottelut, ja niiden perusteella valittiin joukkue avausotteluun.
Tukholmaan tulimme päivää ennen kisoja ja majoituimme yhteen Tukholmaan monista laivahotelleista. Kaikki ulkomaalaiset kisoissa asuivat jollain laivalla, me ja ahvenanmaalaiset Slussenin lähellä, muut joukkueet siellä täällä.
Itse kisoissa oli ensin vuorossa joukkuekisa. Siinä pelasimme ensin Japania vastaan. Japani oli suurin hopeasuosikki, olihan Japanissa pelattu maan mestaruudesta jo monta vuotta. Vähän huvittuneina mutta myös pelokkaina seurailtiin kun japanilaiset mittasivat pöydän korkeutta ja säätelivät tuolejaan sen mukaan ennen ottelua, mehän ei tiedetty mitään sellaisesta: otettiin tuoli tai pistettiin pari päällekkäin ja ei kuin menoksi...
Ottelut alkoivat, itse en pelannut avausottelussa, mutta jännitin ehkä enemmän kuin varsinaiset pelaajat. Minuutin jälkeen johdimme kaikilla kolmella pelillä. Emme oikein voineet uskoa sitä todeksi, näinkö hyviä me olemme? Parissa minuutissa olimme saaneet varmistuksen siihen, että tavoitteemme oli oikein asetettu: meillä tulisi olemaan saumoja taistella mitaleista.
Voitimme lopuksi 7-2, ja seuraavien pelien jälkeen huomasimme sen tosiasian, joka ehkä vieläkin pätee: ruotsalaiset ovat pitkällä muiden edellä, ja me taistelemme tasaväkisesti muiden kanssa.
Päästiin välieriin, jossa kohtasimme Ahvenanmaan ottelussa Suomen herruudesta. Ahvenanmaalaiset olivat pelanneet omasta mestaruudestaan jo muutamia vuosia, siinä missä meillä ei ollut mitään kokemusta ”oikeista” kisoista ja he olivat myös muutaman kerran käyneet Ruotsissa kisoissa hakemassa kokemusta. Se oli varmasti syy heidän voittoonsa. Ottelu taisi päättyä 3-6. Pronssiottelussa Ranskaa vastaan pelasimme mitalinkiilto silmissä, halusimme hinnalla millä hyvänsä jotain kotiin tuomista. Ja sitä saimmekin.
Samanaikaisesti joukkuekisan aikana pelattiin lehtimiesten MM-kisat, joihin osallistui lähinnä ruotsalaisia, ja sitten Totte Hiekkanen ja Mata Lundberg Suomesta, molemmat olivat siihen aikaan kesäisin töissä Vasabladetissa. Matalla oli parempi arpaonni ja hän pääsi aina pronssiotteluun asti, jossa hän valitettavasti hävisi Jan Gradvallille, legendaariselle rocktoimittajalle ja Bordshockeybibelnin kirjailijalle.
Illalla ja yöllä oli juhlinnan vuoro, teimme kunnon kapakkakierroksen Södernillä, ja uni jäi hyvin lyhyeksi ennen sunnuntain henkilökohtaista kisaa, joten ei ihme ettemme pärjänneet sen paremmin.
EM-kisoissa puolitoista vuotta myöhemmin, joulukuussa -90 Lundissa, olimme matkalla samalla joukkueella Iggeä lukuun- ottamatta. Ennen niitä kisoja Suomessa oli samana keväänä pelattu ensimmäiset viralliset SM-kisat Vetäjänä toimi Markku Tuhkanen, joka tunnetaan uutistoimittaja. Saimme tietää näistä kisoista muutamaa viikkoa ennen niitä. Ne pidettiin Tavastialla, ja paikalla taisi olla vähän alle 50 pelaajaa. Kisat pelattiin älyttömällä cup-systeemillä, missä välillä häviäjätkin pääsivät jatkoon, jos jatkoon päässeitä ei muuten ollut parillista määrää. Näistä kisoista piti tulla Totte Hiekkasen juhlaa, olihan hän meidän jengin ylivoimaisesti paras pelaaja, esim. minä en ollut voittanut häntä kun pari kertaa kahdessa vuodessa. Hän ei vaan suostunut häviämään suomalaiselle, ja oli voittanut jokaisen turnauksen, jonka olimme pitäneet Turussa.
Kun oli kymmenen pelaajaa jäljellä, Totte joutui Mata Lundbergia vastaan, ottelussa josta tuli moraalinen loppuottelu. Mata voitti sen 2-1. Sen jälkeen välierissä minua vastaan hän vei voiton 3-2, ja loppuottelussa V-P Määttää vastaan hän oli ylivoimainen, 7-3 se taisi päättyä. Itse vein melkein yhtä selvästi pronssiottelun.
Takaisin EM-kisoihin. Uusina maina oli Lundissa mukana Norja, Tsekkoslovakia, Tanska ja Neuvostoliitto. Ahvenanmaa ei osallistunut, joten meidän tavoitteenamme oli loppuotteluun pääseminen. Välierissä jouduimme Ranskaa vastaan, jolle olimme alkusarjassa hävinneet jo 4-5, vaikka olimme johtaneet ottelua 4-2 ennen viimeistä kierrosta. Nyt välierissä tilanne ennen viimeistä kierrosta oli taas 4-2 meille ja ajattelimme ettei samaa saa toistua. Viimeinen kierros tulikin meille puhtaasti 3-0 ja pääsimme loppuotteluun. Siinä Ruotsalaiset olivat vielä liian vaikeita.
Mitä mieltä olet pöytälätkästä ennen ja nyt?
Ennen oli hauskempaa, nykyään ainakin minun on vaikea nauttia pelaamisesta. Useimmat pelaajat suhtautuvat lajiin liian vakavasti.
Erik Lindgren (2000)
|